Cabin Porn esittelee yli 26 000 tykkääjälleen mökkejä. Niin, mökkejä!? Suomalaisena voi kummastella mökkiblogista syntynyttä maailmanlaajuista innostusta, mutta pienen kelailun jälkeen kaikki käy selkeämmäksi; joku muu osasi tuotteistaa meille liian tutun asian meitä nopeammin ja meitä paremmin. Verkossa on valtava määrä käsittämättömän spesifejä blogeja. Löytyy kirjahyllyfiilistelijöitä, maskuliinisuudesta pukeutumisesta inspiroituva tomboy-mimmejä sekä voileipätaiteilijoita. Yhteistä näille kaikille on se, että blogisti on päättänyt keksittyä yhteen asiaan ja tehnyt sen hyvin. Korjaan, ei hyvin vaan erinomaisesti. Paremmin kuin kukaan muu. Puhtaalla intohimolla käyvät blogit ovat kiinnostavia kolmesta syystä:
- Ei rönsyilyä. Aiheessa pysyminen on hyve kun tarjontaa on käsittämättömät määrät. Mikäli lukija innostuu blogin jutuista, hän palaa takaisin sillä odottaa saavansa juuri samaa mitä ensimmäisellä kerralla. Samasta syystä palataan suosikkikahvilaan, halutaan saada samankaltainen, mutta uusi nautinto.
- Markkinataskuja riittää. Mikään aihe ei tunnu olevan liian pieni blogille. 100 000 mökki-intoilijaa voi olla vaikea kopata livenä, mutta verkossa asia on toisin. Etenkin kansainvälinen yleisö on valtava, ja tämä yleisö vain odottaa, että joku perustaa tunnelmointisaitin juuri hänen mieliasiastaan. Inspiroivaa on myös se, ettei blogin tarvitse olla verkon suurin sivu. Riittää kun tavoittaa (lähes) kaikki oman kohderyhmän ihmiset.
- Parhaat löydöt. Erinomaisia muotiblogeja voi olla satojatuhansia, mutta The Sartorialist on silti paras. Se ei lainaa keneltäkään eikä kopioi mitään. Sen sijaan blogin perustaja, monipuolisesti kova jätkä, Scott Schuman kiertää ympäri maailmaa kuvaamassa ihmisiä. Terävinkään trendinenä ei voi peitota trendinenää, joka työntää nokkansa ulos ihan oikeaan maailmaan. Mikäli alkuperäisintä lähdettä ei ole saatavilla, pitää pyrkiä koppaamaan lähes alkuperäisin.
Näissä blogeissa mielenkiintoista on se, kuinka hyvin niiden ideat on onnistuttu tuotteistamaan. En minä etsinyt saati tarvinnut mökkiblogia, Cabin Porn myi itsensä minulle ilman alennuksia tai kytkykauppaa. Kun avasin sivun ensimmäistä kertaa aloin samoin tein unelmoida kymmenen neliön piilopirtistä Helsingin välittömässä läheisyydessä, joka kuin ihmeen kaupalla olisi kuitenkin sijainnut vuoriston sekä joen rinnalla ikuisen leudossa syysmaisemassa. Ilmeisen mahdotonta, mutta sillä hetkellä täysin todellista. Blogeilla on uskomaton voima tehdä meille tuntemattomista asioista yhdessä hetkessä maailman siisteimpiä asioita. Mikäs siinä, maailman siisteimmät asiat kelpaavat aina. Vaikka olisikin ollut upeaa, että Cabin Porn olisi perustettu jonkun kuusikossa marinoituneen härmäläisen toimesta, en murehdi. Ainakin saamme omat mökkimme sinne näytille. Upeana esimerkkinä 21-vuotiaan teollisen muotoilijan, Robin Falckin suunnittelema ja rakentama minimökki, joka komeilee myös tämän postauksen alussa. Tehdään kuitenkin niin, että kun meillä on seuraavan kerran käsissämme jotakin valmiiksi mieletöntä, kerrotaan siitä myös muille. Vaikkapa sen blogin muodossa.