Mashable uutisoi Pinterestin nousseen merkittäväksi palveluksi, ohjatessaan käyttäjiään naistenlehtien omille verkkosivuille. Pinterestin tuomat kävijämäärät ovat paikoin ylittäneet Facebookin ja Twitterin tuomat käynnit ja suosion odotetaan vain kasvavan. Mutta mikä tekee Pinterestistä niin hyvän? Ja mistä oikeastaan on edes kyse? Pinterest on noussut myös suomalaisten keskusteluun aivan viime viikkojen aikana. Toki kävijämäärät ovat vielä pieniä, mutta ainakin ensimmäisen aallon käyttäjät ovat olleet palvelusta innoissaan. Pinterestin ideana on, että kävijä voi tallettaa kaikki verkosta löytyneet ihanuudet omalle käyttäjätililleen eräänlaiseen ilmoitustauluun. Tälle boardille talletetut linkit jaetaan taasen teemoittaan omiin kokonaisuuksiinsa kävijän omien kiinnostuksen kohteiden mukaan. Nämä kirjanmerkkikollaasit voivat siis toimia vain henkilökohtaisena visuaalisena muistilappuna, mutta useimmiten oma linkkilista jaetaan kaikille käyttäjille. Tietenkin. Kiinnostavien tuotteiden, kuvien ja löytöjen kokoaminen yhteen paikkaan ja ennen kaikkea loogisten kategorioiden alle muodostaa palvelun ytimen. Mikäli haluat etsiä sisustusvinkkejä, voit selata muiden käyttäjien pinnejä esimerkiksi hakusanan interior avulla. Eteen aukeaa lähes loputon liuta laadukkaita poimintoja verkkolehdistä ja blogeista. Tähän nivelkohtaan naistenlehdet pyrkivät pääsemään. Mikäli yritys onnistuu saamaan aikaan liikennettä, eli re-pinnauksia, kuvien uudelleenlähetystä, heidän roolinsa laadukkaana vinkkien antajana kasvaa ja yhä useampi käy seuraamaan yritystä ja sen pinnejä. Rahallinen tulos ei kuitenkaan tehdä Pinterestissä. Yritysten toiveena on ohjata entistä suurempi kävijämäärä Pinterestin kautta oman lehtensä verkkosivuille ja jälleen tilaajaksi asti. Toisin sanottuna Pinterestin tehtävänä on toimia näyteikkunana tai eräänlaisena laadun takeena itse emolehdestä. Miksi Pinterestin kiinnostaa käyttäjiä (ja miksi sen pitäisi kiinnostaa muita)?
- Käyttöliittymä on helppo. Kirjanmerkki tehdään samoin kuin mikä tahansa muukin kirjanmerkki.
- Palvelu on visuaalinen. Kaikki merkinnät tallentuvat kuvien kera, sievästi ja simppelisti omalle boardille.
- Muiden linkit ovat erinomaisia. Pinterest ei ole mikään alelaari, vaan pikemminkin paikka törmätä tuoreisiin löytöihin.